Craneworld blog

/

Vieraskynä

Äänen ja kuvan täydellinen synteesi

Mitä ihmeellistä on siinä, että yhdistetään kuva ja ääni? Eipä mitään, paitsi silloin, kun kyseessä on digitaalinen näyttömainonta tiloissa, joissa asiakkaat viettävät aikaa, kirjoittaa Pinesker Marketing Oy:n vastaava tuottaja Rikhard Matalalampi Craneworksin vierasblogissa.

Olemme tottuneet elokuvissa käydessämme siihen, että elokuvassa on ääniraita, joka tukee kuvassa tapahtuvaa toimintaa ja tunnetiloja. Ääniraidalta tulvii musiikkia, äänitehosteita, laulua, puhetta ja myös hiljaisuutta. Olisikin aika outo kokemus katsoa elokuvaa, jossa ei olisi lainkaan ääntä.

Toki muistamme mykkäelokuvan kulta-ajat, jolloin kankaalta välittyi mykkä kuva, mutta äänestä huolehti katsojien kanssa samassa tilassa oleva pianisti.

Mutta onneksemme on kuva ja ääni. Nuo käsikädessä kulkevat veijarit.

DS + Audio = kuva ja ääni

Mutta miksi täällä näistä veijareista oikein kirjoittelen? Vastaus löytyy yhtälöstä DS + Audio = kuva ja ääni. Ei tosin ihan siinä samassa merkityksessä kuin elokuvamaailmassa, mutta melkein kuitenkin.

Audiolla tarkoitetaan myös teknologiaa eli sitä, miten ääntä voidaan tallentaa, toistaa ja jakaa. DS sen sijaan tarkoittaa Digital Signagea, eli erilaisia ja erikokoisia digitaalisia näyttöpintoja, joilla voidaan viestiä liikkuvan kuvan keinoin.

Jokainen meistä on törmännyt näihin molempiin käydessään kauppakeskuksissa, myymälöissä, marketeissa, julkisissa tiloissa ja vieläpä sekä ulkona että sisällä. Kaiuttimista tulvii musiikkia, tiedotteita ja mainoksia. Musiikki on usein hyvinkin pitkälle brändättyä tilamusiikkia asiakkaan brändimielikuvan mukaisesti. Myös muut äänet voidaan suunnitella brändin mukaisesti, kuten esimerkiksi spiikkerit, joiden ääni kuuluu rajatusti vain tietyssä paikassa. Näin saadaan äänimaailmalla ja -maisemoinnilla erottuvuutta.

DS-näytöillä tuodaan asiakastiloihin laadukkuutta ja oikeita viestejä oikealle kohderyhmälle, oikeaan aikaan. Asiakkaita voidaan ohjata näyttöjen avulla esimerkiksi toivotulle osastolle vaikkapa suuressa tavaratalossa. Mikä on parempi huomion vangitsija kuin liikkuva kuva? Ei mielestäni mikään. Kun sisältö on vielä hyvin suunniteltu ja toteutettu, voidaan odottaa myös tuloksia.

Mutta. Usein nämä kaksi asiaa, eli kuva ja ääni elävät ihan omaa elämäänsä toimipaikoissa. Tässä hyvin kärjistetty esimerkki: samaan aikaan, kun kaiuttimista raikaa iloinen lasten vaippamainos, pyörii DS-näytöllä harras, animoitu mainos hautauspalveluja tarjoavasta yrityksestä. Kuluttajan huomio hajoaa aiheuttaen erilaisia, ristiriitaisia tunteita, jotka eivät ihan välttämättä palvele kummankaan yrityksen markkinointiviestinnällisiä tavoitteita. Näitä esimerkkejä voisi laittaa tähän useitakin, mutta olkoon tämä yksi nyt riittävä.

DS + Audio = parempi asiakaskokemus

Edellisen esimerkkini ongelmaan on kuitenkin olemassa ratkaisu. Huomiona tässä kohtaa, että toki DS ja audio edelleenkin toimivat ihan hyvin itsekseenkin stand-alone-ratkaisuina, mutta viestien synkronointi on steppi parempaan, tehokkaampaan viestintään ja mainontaan.

Äänen ja kuvan synkronointi tarkoittaa sitä, että voimme yhdistää kampanjat toimimaan niin, että kuva ja ääni kulkevat käsikädessä - ne veijarit. Eli kun audiokanavalta soi lasten iloinen vaippamainos, niin DS-näytöille animoituu iloinen tenava vaippapaketin vierelle.

Joku voisi kysyä, että mitä ihmeellistä tässä nyt sitten on. No se, että DS-näytöt ovat pääsääntöisesti mykkiä, vaikka niissä olisikin kaiuttimet. Perinteiset DS-järjestelmät eivät nimittäin taivu kovinkaan hyvin audiomarkkinointiin. Craneworksin uusi DS Audio -järjestelmä korjaa tämän epäkohdan: järjestelmän mainonnanhallinnan työkaluilla voidaan ajastaa ja hallita viestintää niin, että ääni- ja DS-kampanjoista syntyy yhtenäinen kokonaisuus ja mielikuva. Näin asiakaskokemus nousee ihan eri luokkaan kuin aikaisemmin. Tämä lisäksi kuvan ja äänen liitto tehostaa viestin perillemenoa dramaattisesti ja kasvattaa mainostajan brändimielikuvaa ja kassaa.

Tätä on siis Craneworksin uusi Digital Signage Audio -palvelu. Kannattaa tutustua tarkemmin.

Rikhard Matalalampi

Vastaava tuottaja, kuvan ja äänen asiantuntija

Pinesker Marketing Oy

Uusimpia artikkeleita