LED-taulun ostaminen on hyvin vaativa hanke, jossa piilee suuri epäonnistumisen vaara. Toisaalta onnistunut hankinta maksaa itsensä nopeasti takaisin ja tuottaa myös mukavasti. Hankalaa LED-taulun hankinnasta tekee se, että markkinoilla on jos jonkinlaista toimijaa ja tuotteiden laaduissa on suuria vaihteluita. Ikävä tosiasia on se, että LED-markkinoilla ei kannata tinkiä laadusta. Se tarkoittaa sitä, että silmiinpistävän halvat hinnat eivät johda hyvään lopputulokseen. LED-ala on erittäin vahvasti kilpailtu, eikä toimittajat pysty myymään tuotteitaan kovilla marginaaleilla. Erityisen halpaan hintaan päästään vain huonontamalla laatutasoa tai joissakin tapauksissa kasvattamalla myyntivolyymiä, jolloin alihankintana hankittavien komponenttien hinta laskee.
Koska ostoprosessi on haastava, päädyimme laatimaan ostajan tuskaa helpottavan LED-taulun ostajan oppaan. Tässä neliosaisessa LED-blogisarjassa saat maistiaisia oppaan tärkeimmistä teemoista. Opas on myös saatavana kokonaisuudessaan Cranen LED-asiantuntijoilta.
Kaiken takana on diodi
LED-taulujen kuva tuotetaan LED-diodeilla (Light-emitting diode). Kaikki LED-taulussa tarvittavat värit synnytetään lähekkäin olevien kolmen erivärisen RGB- (Red Green Blue) -LED-diodin erilaisina kirkkausyhdistelminä. Nämä kolme eriväristä LED-diodia muodostavat LED-taulussa yhden väripikselin. Ohjaamalla kolmea eriväristä LED-diodia eri kirkkauksille saadaan aikaiseksi LED-taulusta riippuen miljoonia tai miljardeja eri värisävyjä.
LED-taulun kirkkaus riippuu siitä, onko taulu tarkoitettu ulko- vai sisäkäyttöön. Yleisesti voidaan todeta, että korkea maksimikirkkaus on hyvä asia, koska vanhetessaan LED-taulu himmenee ja sen maksimikirkkaus laskee. LED-taulujen tyypillisin kirkkauden puoliintumisaika on noin 100 000 tuntia. Se tarkoittaa 24/7/365 -käytöllä yhtätoista vuotta ja 12 tunnin päiväkäytöllä jo melkein 23 vuotta. Todellisuudessa LED-taulu ei ole juuri koskaan täydellä teholla käytössä ja todellinen kirkkauden puoliintumisaika on huomattavasti pidempi. Taulujen tyypillisen 7-10 vuoden käyttöiän puitteissa kuvan kirkkaus ei siis tuota ongelmaa.
Ongelmia on kuitenkin luvassa, jos valmistusprosessissa on käytetty huonolaatuisia ja halpoja LED-diodeja, jotka sekä rikkoontuvat nopeammin, että niiden eri väriset LED-diodit himmenevät eri vauhdilla, mikä aiheuttaa värien vääristymistä. Jos olet joskus törmännyt LED-tauluun, jossa on omituiset värit, kuten valkoisten kohtien tilalla punertavaa, pinkkiä tai vihreää, johtuu se huonolaatuisten LED-diodien aiheuttamasta pahasta värivääristymästä.
LED-diodeja valmistetaan useissa eri laatuluokissa ja erilaisina malleina. LED-diodien laatu on suurin LED-taulun kuvanlaatuun vaikuttava seikka. Huonolaatuisista LED-diodeista rakennettu LED-taulu ei siis pysty tuottamaan hyvälaatuista, kirkkaana pitkään pysyvää kuvaa.
Laatua!
Maailmassa on satoja LED-tauluja valmistavia yrityksiä. Osa valmistajista tuottaa hyvinkin laadukkaita tuotteita mutta sitten on myös iso joukko niitä, jotka eivät laadusta piittaa. Yksi tapa varmistaa LED-tuotteen laatu on pitää huoli, että ostaa vain sertifioituja tuotteita. Ne eivät välttämättä takaa mitään, mutta tietyt sertifikaatit valmistajalta on aina löydyttävä.
Suuri osa LED-valmistajista on kiinalaisia ja vaikka valmistaja olisikin länsimainen brändi, luultavasti iso osa taulujen elektroniikasta tehdään joka tapauksessa Kiinassa. Ero syntyy siitä, että suurin osa länsimaisista valmistajista teettää komponenttinsa Kiinassa oman laadunvalvontansa alla ja kokoaa taulut länsimaissa. Taulut saatetaan teettää myös kokonaisuudessaan Kiinassa, mutta valmistaja valvoo itse tuotantoprosesseja. Sillä taataan laadukkaat ja tasalaatuiset tuotteet. Ilman valvontaa tuote on 100% varmuudella huonolaatuista tai sen laadussa on vaihtelua.
Toki myös kiinalaisten tai muiden, kuin länsimaisten valmistajien LED-taulut voivat olla laadukkaita ja laadunvalvontaprosessit kunnossa, mutta niistä varmistuminen voi olla hankalampaa. Suosittelemme käyttämään tunnettuja ja luotettavaksi todettuja valmistajia ja sellaisten löytämiseen kannattaa puolestaan käyttää asiantuntija-apua.
Miksi kalliimpi tulee halvemmaksi?
LED-taulun elektroniikka käy läpi satoja eri vaiheita ennen kuin LED-moduulit, joista taulut kohteessa kasataan, ovat valmiita. Riittää, että valmistuksen laadussa tingitään yhdessä työvaiheessa ja koko taulu on pilalla. Se johtaa pahimmillaan jatkuvaan korjausprosessiin, jonka maksajaksi ostaja lopulta päätyy.
LED-laitteistolla on toki aina takuu. Yleisin takuuaika on kaksi vuotta. Takuuvuosia voi yleensä ostaa lisämaksusta, jolloin maksimitakuuajaksi myönnetään tyypillisesti viisi vuotta. LED-laitteistossa takuu toimii niin, että perustoimitus sisältää aina pienen varaosasarjan, joka on yleensä noin 2-3% tilatun peruslaitteiston määrästä. Kun jokin osa modulaarisessa LED-taulussa hajoaa, voidaan se vaihtaa nopeasti varaosaan. Rikkinäinen osa lähetetään tehtaalle korjattavaksi ja se korjataan aina ilmaiseksi niin kauan, kun takuu on voimassa. On hyvä kuitenkin huomata, että takuu ei yleensä kata lähetyskuluja eikä takuuvaihtotöitä ja niihin vaadittavia tarvikkeita, nostolaitteita ja niin edelleen.
Kaikki LED-taulut tarvitsevat elinkaarensa aikana huoltoa ja vaihto-osia mutta jatkuvasti epäkunnossa oleva taulu luo paitsi huonon katsojakokemuksen, tulee se pitkällä aikavälillä myös kalliiksi. Kannattaa siis panostaa mieluummin laadukkaaseen, pitkäikäiseen ratkaisuun kuin tuhlata rahaa ja resursseja jatkuviin huoltotöihin ja pahimmassa tapauksessa nopeaan uuden taulun hankintaan.
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä: sales(at)craneworks.fi. Tarkemmat yhteystiedot: https://www.craneworks.fi/fi/yhteys
LED-blogisarjan toisessa osassa aiheena on LED-taulujen laatutasot.